keskiviikko, 15. toukokuu 2013

Blogi siirtyy

...osoitteeseen karvatassuja.vuodatus.net

torstai, 4. huhtikuu 2013

Myöhäistä aprillia!

Myöhäinen aprilli päivän ja parin muun päivän kirjoitus. 1.4.2013 eli siis aprillipäivänä mentiin koko perhe lankaan kun facebookissa luki, että finnmatkoilla on uutus. Nimittäin Blue Pets. Blue Pets hotellit olisivat hotelleja johon voisi ottaa mukaan lemmikinkin. Ajateltiin sitten, että jes, päästään Dinan kanssa matkalle eikä erikseen tarvitse koiran hoitajaa. Blue Pets olikin aprillipila meidän ja monen muunkin harmiksi varmasti. Linkki vielä Blue Pets sivulle. 

Blue Pets kannattaa Tsekata:)


Tänään sitten  kun olin Dinan kanssa lenkillä oli Dinalla meno päällä. Kun tultiin sisälle ja otin letkun jolla Dina pestään kun se on nyt lähipäivät ollut lenkin jälkeen ihan kurassa. Dinan jouduin yllättäen sitten houkutella namipaloilla pesulle. En yhtään tiedä  mistä kyseinen "ilmiö" johtuu.

keskiviikko, 27. maaliskuu 2013

Pitkästä aikaa lenkillä...

Niin oltiin eilen pitkästä aikaa lenkillä Heidin ja Köpin kanssa. Dinalla oli ne juoksut ollu n. kaksi kuukautta sitten, niin ei ennen ole päässyt. Hyvin sujui. Koirat ei näyttänyt välittävänsä toisistaan paljoa, ainakaan yhtä paljon kun keväästä tai sulaneesta ja märästä ja kurasesta maasta. Dina oli ainakin villillä päällä kun oli lämpimämpi ja pääsi vetämään kun maa oli sula. Heidi otti vähän puhelimellansa viedeota, niin voisi tehdä jonkun näköisen videon Dinasta ja Köpistä. Dina oli lenkin jälkeen täysin likainen mahan alta ja etenkin jaloista. Pääsi sitten prinsessa kotona oikealla "prinsessa pesulle". Prinsessa pesu= Dinan pesu. Nätisti kyllä antoi pestä, et kun avasi sen letkun jolla se pestäisiin niin tuli jo oikealle paikalle missä pestäisiin. Video on sitten varmaan sitten joskus tulossa.

tiistai, 19. maaliskuu 2013

Taas muutama (tuhat) kirjoitusta

Täs nyt ei ole pahemmin ehditty kirjoittaa joten kirjoitan nyt. Yks päivä käytiin retkellä pullalla( vuori) ja oli eväät Dinalla oli herkkutikku. Neiti söi mun karjalanpiirakan ihan vaan kirjaimellisesti otti sen kädestä. Lopuksi annettiin dinatsulle vetttä. Ei paljoa kyllä juonut. 

16.3.2013 Dina täytti kaksi vuotta! Ei uskoisi kun on vielä tosi pentumaisia elkeitä. Annettiin Dinalle synttäri lahjaksi hajutusseilla kirjoitettu kortti ja kaksi tikkua toinen taisi olla joku kasvistikku. Aamulla kun heräsin menin heti laulamaan Dinalle ja sehän tykkäsi heilutti häntäänsä. Samana päivänä käytiin Dinan kanssa takakentällä alkamassa ns. talutustuntia eli kuviteltiin, että sen selässä ratsasti joku. Laskettiin Dinan lopuksi vielä hihnasta irti. Seurasi mua tosi hyvin. 

Sitten tässä lähiaikoina käytiin myös takakentällä ja alettiin kahden kaverini kanssa jokainen vuorolla tälläistä Kari Vepsää. Eli päästettiin Dina vapaaksi ja sitten jokainen vuorolla esitti Kari Vepsää joten kertoi miten sen koiran "hevosen" saa seuraamaan tms.

 

lauantai, 9. maaliskuu 2013

Huomenta

Heräsinkin jo puoli kahdeksalta niin ajattelin nyt kirjoittaa. Heti kun menin koneelle Dina tuli tervehtimään se puski kättä, että se huomioitaisiin ja sitä rapsutettaisiin. En vielä tiedä pitääkö mun käyttää Dina vai käyttääkö joku muu. Etsin hyvää bannerin teko-ohjelmaa joten laittakaapa ihan rohkeasti viestiä kommaamalla johonkin kirjoitukseen. Laitan nyt vaikka kuvan. Toush en löytän no laitan varmaa huomenna Tulikin Dinan vauva kuva tuli kyllä vähän iso mut mitä siit.

DSCN0015-normal.jpg